Blogi siirretty osoitteeseen alapuhurakkaudesta.blogspot.com :)

Olin aamulla aivan likomärkä yöllisten painajaisten vuoksi. Unessani hän petti minua milloin kenenkin kanssa, enkä saanut häntä koskaan puhelimitse kiinni. Välillä uni vaihtui aivan erilaisiin tapahtumiin: hän oli esimerkiksi uppoavassa laivassa, johon tulvi vettä, enkä tiedä pääsikö hän loppujen lopuksi turvaan... Pahinta unessa oli se, että hän petti minua yhden vanhan ystäväni kanssa, tai itseasiassa ehkä kahdenkin... tivasin ystäviltä selityksiä, sillä hän ei minulle niitä antanut. Uni oli niin sekava, että ehkä hyvä vain, etten muista siitä paljoakaan...

Aamuinen ahdistus on seurannut minua jo keskipäivään saakka. Puoliunessa kuvittelin kaiken olevan totta ja olin aivan sekaisin...! Muistan, kun sain tietää noin kaksi viikkoa sitten hänen oikeasti pettäneen minua, millainen olotilani oli aamulla. Epätodellinen. En voinut uskoa sitä todeksi. Olisin niin halunnut nukahtaa uudelleen ja kun herään, se olisikin vain ollut unta... minun oli pakotettava itseni uskomaan, että se on totista totta, vaikka ajatus tuntuu vieläkin vieraalta.

Perjantai-illan jälkeen lauantaina vietimme iltaa hänen perheensä luona. Kävimme saunassa, katselimme leffoja ja söimme herkkuja. Olin ottanut drinkintekovälineet mukaan, ja teinkin illan aikana pari Mariannea ja Valkovenäläistä leffan lomassa. Normaalisti olen melko alkoholikielteinen, mutta sekin on astunut kuvioihin pikkuhiljaa enemmän kuin ennen...

Sunnuntaina menimme yhdessä tivoliin. Minulla ei tosin ollut yhtään rahaa työtilanteeni vuoksi, joten hän oli maksumiehenä. Inhoan sitä, että joku joutuu maksamaan minun puolestani jotain, vaikka aion kyllä maksaa hänelle kaiken takaisin. Olen tähänkin asti pärjännyt aina itse ja rahaa tulee aina jostain. Kuten aiemmassa tekstissä sanoin, raha ei ole minulle niin tärkeää. Olen oppinut, että sitä tulee ja menee.

Tivoli-ilta sujui mukavasti. Maailmanpyörässä ihmettelimme maisemia ja kävimme myös "kummitusjunassa". Muihin laitteisiin emme sitten eksyneetkään. Pelejä pelasimme kuitenkin jonkun verran, voittamatta mitään sen suurempaa. Muutama pehmolelu lähti kuitenkin muistoksi mukaan. Kun pääsimme alueen ulkopuolelle, istahdimme hetkeksi ja juttelimme. Jossain kohtaa jämähdin taas paikoilleni ja maailmani sumeni. Aloin itkemään. Mietin edelleen, miksi maailman pitää olla niin paha ja meidänkin puhdas onnemme piti pilata sellaisella tapahtumalla, jota ei koskaan voi antaa anteeksi saati unohtaa. En muista kauanko itkin hänen yrittäessä lohduttaa minua... Hiukan myöhemmin lähdimme yhdessä kebabille ja siitä eteenpäin en muistakaan illan tapahtumia. Oli kuitenkin ihanaa käydä tivolissa hänen kanssaan, vaikkei kyyneliltä vältytty silloinkaan...

Maanantai, vapun aatto. Tästäkin aiheesta saimme hieman riitaa, sillä minä halusin nähdä myös omaa perhettäni, jotka viettivät vappua 70km päässä meistä. Olimme sopineet siskoni kanssa, että menemme aattona käymään hänen luonaan ja menisimme tutustumaan läheiseen luomutilaan, jonka avajaiset olivat tuolloin. En ollut pitkään aikaan nähnyt maalaiselämää, ja siksi tapahtuma kiinnosti minua. Minähän olen maalta kotoisin!

Lähdimme puolenpäivän jälkeen ajamaan siskoni luokse, jossa oli tarkoitus paistaa munkkeja ja muuta vappuun kuuluvaa. Siskoni oli kuitenkin kipeänä, eikä jaksanut tehdä munkkeja itse. Olinkin jo aavistanut sen... valmismunkkien ja kaupan siman jälkeen lähdimme luomutilalle. Ohjelmaa oli luvattu ties minkälaista, mutta tila olikin kovin pieni ja siellä oli vain lehmiä ja muutama lammas. Ihmettelimme tilaa parisen tuntia ja lähdimme takaisin Turkuun.

Hän tuntui olevan kireänä reissun vuoksi. Hän olisi halunnut lähteä jo aiemmin, jotta olisimme ehtineet johonkin tiettyyn kellonaikaan takaisin. Jo menomatkalla siskoni luokse saimme aikaan riidan, ja olimme hetken aikaa matkasta aivan hiljaa. Silloin tuntui, että olisinpa jättänyt hänet kotiin ja lähtenyt yksin, kun minun perheeni ei tunnu kiinnostavan, tai on jotenkin vähäarvoisempi. Miksi ihmeessä heitäkin pitäisi nähdä kerran kuussa, kun hänen perhettään näemme viikottain...?! Niinpä. Halusin kuitenkin nähdä siskoni, siskonpoikani ja äitini. En tiennyt, ettei toinen siskoistani päässyt työvuorojen vuoksi tulemaan, ja ettei veljeni ollutkaan halunnut lähteä. Olisin halunnut nähdä heidätkin. Minullakin on perhe, vaikkei se ehkä olekaan maailman täsmällisin, rikkain tai muuten hienoin. Muuta perhettä minulla ei ole. Ja kaikilla ei edes ole sellaista olemassakaan.

Lähdimme ajamaan takaisin hyvissä ajoin. Meidän olisi pitänyt olla kotona viimeistään viiden jälkeen, jotta olisimme ehtineet kaupungille lakitustapahtumaan kello kuudeksi. Sitä ennen meidän piti käydä hänen mumminsa luona hakemassa hänelle puvuntakki, jonka hän aikoi laittaa päälle illaksi. Ymmärsin sen, että oli hänen ensimmäinen vappunsa, kun hän saa laittaa lakin päähänsä muiden ihmisten tavoin keskustassa. No, niinpä oli minunkin, sillä viime vappua en muistaakseni ollut juhlinut lakki päässä, saati edes tiennyt, että kaupunki järjestää tuollaisen tapahtuman.

Kävimme vielä kotona vaihtamassa vaatteet ja laittautumassa valmiiksi iltaa varten, hakemassa juomat ja niin edelleen. Lähdimme mielestäni melko hyvissä ajoin, mutta kuitenkin liian myöhään. Saimme auton parkkiin kun hänen äitinsä soitti (kello oli tuolloin 17.56) että lakitus on tapahtunut jo. Oliko se minun vikani? Hän otti lakkinsa käteensä, huokaisi ja sanoi "No, ehkä tämänkin voisi jo vetää päähän sitten," tyyliin kun kerran myöhästyttiin. Niin. Tuli niin epäonnistunut olo taas. Hänen täydellinen maailmansa meni sillä hetkellä pilallle. Kuinkahan monta kertaa minun maailmassani on tapahtunut samanlaista, eikä se ole koskaan ollut maailmanloppu? Vappuja tulee varmasti vielä kun hän ehtii vetää lakin päähänsä muutaman tuhannen muun tavoin ydinkeskustassa. Olimme sieltä noin puolen kilometrin päässä silloin vielä. No, kävelimme kuitenkin keskustaan muiden seuraan...

Löysimme pian hänen vanhempansa ja avasimme ensimmäisen kuohuviinipullon. Jutusteltuamme hetken aikaa lähdimme hakemaan hänen ystäviään, jotka myöhemmin löytyivätkin. Yritin soittaa parhaalle ystävälleni, joka olikin turhan kaukana sillä hetkellä. Sovimme, että näemme myöhemmin joenvarrella.

Kuohuviini teki tehtävänsä ja nousi päähän todella nopeasti. Samalla availin jo muita tölkkejä ja join melko nopeasti koko illan. Joen rannalta löysimme vihdoin omat ystäväni pienen hakemisen jälkeen ja sain omaa juttuseuraa. Hetken aikaa olimme paikoillamme, kunnes hän alkoi hermostua ja lähdimme etsimään hänen ystäviään. Päätimme koko sakki siirtyä viettämään iltaa toiselle puolelle jokea, missä hänen ystävänsäkin olivat.

Hänellä oli mukanaan musiikkisoitin, ja hän oli meidän porukkamme musiikkivastaava. Oli hauskaa, kun hän kulki soittimensa kanssa ja hyvä musiikki raikui, ohikulkevat ihmiset milloin näyttivät peukkua milloin irvistelivät.. pah! Vapputunnelma oli mielestäni korkealla ja oli mukavaa, että sain myös omia ystäviäni mukaan, joten en joutunut olemaan tuppisuuna tai vain hänen kanssaan. En tosin juovuksissa usko, että olisin ollut kovin hiljaa...

Jossain vaiheessa oli aika siirtyä joen varrelta eteenpäin. Omat ystäväni jäivät viettämään iltaa sinne, ja hänen porukkansa ja minä lähdimme ilmeisesti baariin. He menivät edeltä sisälle, sillä meidän piti viedä musiikkisoitin autolle. Päätimme tehdä samalla autolla muutamat drinkit ja.... kaikkea en millään muistakaan. Siinä vaiheessa aloimme olemaan molemmat jo sen verran tuitereissa, että muisti alkaa heiketä... mutta: lähdimme sen jälkeen takaisin baarille ja siellä huomasin, etteivät henkkarini ole mukana. Siispä takaisin autolle --->

Tässä vaiheessa taisimme tehdä vasta ne muutamat drinkit, tai sitten molemmilla kerroilla kun kävimme autolla. En muista. Mutta kuitenkin jossain kohtaa sain taas ajatukseni aivan väärille teille ja aloin puhumaan ystävistäni. Kuinka en koskaan halunnut tulla sellaisiksi kuin he, heitä on kaikkia petetty, kaikki ovat pettäneet... en tarkoita ihan kaikkia, mutta suurinta osaa. Itkin sitä, miksi minun pitää käydä se sama läpi kuin kaikkien muidenkin. Aina varoittelin ystäviäni huonoista poikaystävistä ja näin usein jo etukäteen, mitkä suhteet tulevat päättymään ja mitkä ehkä eivät.

Koko keskustelua en millään saa päähäni, molemmat kuitenkin itkimme parkkipaikalla ja pelästyin toden teolla hänen seotessaan... hän löi betoniseinään kädellään, käveli kauemmas reunalle (parkkipaikka oli muutaman metrin korkealla, en tosin muista olisiko siitä päässyt esim. hyppäämään alas...?) ja väänsi käsillään kaiteen rautaista reunaa. Käskin hänen irrottaa otteensa, ettei satuta itseään... hän istui itkien maahan, josta muistaakseni vedin hänet ylös... kävelimme autolle päin ja halasimme ja itkimme molemmat... en muista kaikkea mitä puhuimme, yritin rauhoittaa häntä ja sanoin että on vappu, meidän tulisi pitää hauskaa ja unohtaa tämä. Pyysin myös anteeksi, että olin ottanut aiheen esille... pyyhin hänen kyyneleitään ja myöhemmin lähdimme kävelemään jonnekin...

Baariin asti emme koskaan päässeet. Hänen vanha lapsuudenystävänsä soitti ja lähdimme etsimään häntä väentungoksesta. Jossain kohtaa löysimme hänet ja seuraavan kerran muistan taas jotain kun päätimme mennä syömään.... Syömisen jälkeen oli pikkuhiljaa aika lähteä kotiin ja ystävä tulikin meille yöksi.

Seuraavana aamuna, vapunpäivänä, menimme hakemaan automme keskustasta ja heitimme hänen ystävänsä kotiin. Menimme viettämään päivää poikaystäväni vanhempien luokse, jossa hänen äitinsä olikin tehnyt kaikenlaista naposteltavaa valmiiksi. Oli myös omatekoisia munkkeja ja simaa. Myöhemmin palattuamme kotiin, olikin aika heittää hänet takaisin armeijaan.

Hänen lähdettyään päivät ovat menneet aivan sumussa. Minulla ei ole juuri nyt töitä, joten päivät lipuvat vain ohi samana harmaana massana... koulussa en pystynyt keskittymään melkein ollenkaan, ja ensimmäinen tunti lipuikin ohi enkä tajunnut mistään mitään tai pystynyt kuuntelemaan opettajaa. Tuntuu, etten herää näihin päiviin ollenkaan. Saatan olla sängyssä puoleenpäivään saakka jaksamatta nousta ylös. Kun vihdoin pääsen sieltä ylös, paikat särkevät ja olo on hutera. Rahatilanne painaa meiltä, pankista yritettiin soittaa, mutten vastannut puhelimeen... ehkä he ovat huomanneet, että työpaikkani on vaihtunut. Minullahan olisi kuulunut olla vakipaikka, kun otin autolainan... onhan minulle tulossa töitä, mutta juuri nyt en jaksa selitellä heille tilannettani.

Kohta kaksi viikkoa siitä kun maailmani pyörähti ympäri. Oma pieni täydellinen maailmani täydellisine ihmisineen. Tieto siitä hirveästä tapahtumasta on ajatuksissani päivittäin ja saapuu jopa uniin. Tuntuu, etten pääse sitä karkuun. Usein harrastaessamme seksiäkin mietin kaikkea muuta kuin pitäisi... ehkä sen vuoksi en olekaan ollut hänen kimpussaan niin kuin yleensä. Saan väkisin mieleeni vastenmielisiä mielikuvia hänestä ja tuntuu, että kaikki vaikuttaa mielialaani. Silmissä tuntuu sumenevan enkä saa asioita aikaiseksi... juuri kun tuntui, että työasiat olivat järjestyneet ja elämä tuntui paremmalta. Mielessäni odotan häntä palaavan kotiin, ja ettei hänen tarvitse lähteä enää joka yö pois... toisaalta hänen läsnäolonsa tuntuu välillä pahalta... kuten kosketus. En voi sille mitään että mietin, miten hän on suudellut jotain muuta tai koskettanut toista. Olin mustasukkainen jopa niistä tapahtumista, jotka olivat tapahtuneet ennen meitä. Eihän niille mitään voi. Ei nykymaailmassa kukaan ole enää neitsyt ja menetä neitsyyttään mennessään naimisiin. Enhän minäkään tehnyt niin... mutta mielestäni parisuhteessa ollaan silloin, kun siihen ollaan valmiita ja halutaan olla VAIN sen toisen kanssa.

Painajaiseni viime yönä olivat hirveimmät mitä muistan. Muistan ahdistuksen herättyäni ja kaiken sen tuskan, jota olin unissani pyöritellyt... hirveitä tunnetiloja, joista toivon pääseväni eroon. Nyt aion lähteä ulos hetkeksi ja myöhemmin haen hänet kotiin illaksi. Sekin tuntuu niin turhalta nähdä häntä muutama tunti ja viedä hänet taas pois. Haluaisin pitää hänet täällä omanani, toisaalta minulle on aivan sama kaikki... ehkä ajatukseni tasaantuvat vielä, joskus.

 

 

 

Hän olin luvannut minulle ikimuistoisen perjantain. Hän pääsi lomille 17.00 ja kertoi tulevansa kotiin heti kun pääsee. Hän käski minun olla aivan valmiina, sillä olimme menossa johonkin. Pienten arvausten vuoksi tiesin, että saatoimme mennä ainakin johonkin syömään. Hän tosin sanoi, että illaksi on ohjelmaa myöhään saakka, joten muusta minulla ei ollutkaan tietoa...

Hän saapui kotiin n.17.30. Yleensä hän tulee avaimella sisään, mutta tällä kertaa vain pimputti ovikelloa... avasin oven ja hänellä oli minulle aina haluamani ihana liila orkidea sylissään, sekä kuohuviinipullo ja pieni kirje. Kirjettä en lukenut heti, päätin lukea sen yksin vähän myöhemmin.

Hän kertoi meillä olevan kiire, ja ilmoittaneensa jo ravintolaan, ettemme ehdi sinne tasan 18.00. Hän oli siis varannut meille pöydän! Emme tosin ihan ehtineetkään kuudeksi, mutta olihan meillä koko ilta aikaa.

"Tuun sun etees... annan sulle kimpun tulipunaisia ruusuja.

Muistan kun joskus sanoit mulle et mentäs treffeille sillei ettei tavallaan tunnettas toisiamme. Et ne ois tavallaan mein ensitreffit, koska suhteen alkuaikoina ei tavallaan oltu yksilläkään "kunnon" treffeillä. Nä on nyt ne treffit. Tä on uus alku meille kahdelle.

Alotetaan puhtaalta pöydältä yhdessä. Jatketaan kohti yhteistä tulevaa.

T.Poikaystäväsi Nippe"

Kirjeen kanteen hän oli piirtänyt nuolella lävistetyn sydämen, jonka sisällä meidän nimikirjaimemme. Ihanan teiniä! Mutta emmehän me kumpikaan nyt kovin vanhoja vielä olekaan... Muistan tuon kun sanoin hänelle, että mennään joskus "treffeille" tuntemattomina. Olin tarkoittanut lähinnä roolileikkinä, enkä tiennyt kuinka se onnistuisi oikeasti.

Alkuilta oli mielestäni hiukan vaivaantunut. Onnistuimme ravintolassa pitämään tietynlaisen roolin päällä, vaikka saimmekin tehdä korjauksia koko ajan. Hän liioitteli minullekin kun kysyin jotain! Mietinkin, että mitä jos hän veisi treffeille oikeasti tuntemattoman tytön, hän antaisi itsestään varmaan unelmien poikaystävän kuvan.

Hän oli ajatellut hienosti, että söisimme alkupalat, pääruoan ja jälkiruoan. Tiesin hänen rahatilanteensa ja itselläni taitaa olla tilillä euro, niin suostuin alkupaloihin, mutten enää halunnut jälkiruokaa. En olisi tainnut edes jaksaa syödä sellaista. Hän kertoi seuraavan ohjelman alkavan 21.00. Kyselin häneltä, että ellemme ole menossa leffaan, niin mihin ihmeeseen sitten? Hän kertoi miettineensä leffaa, mutta käymme niin usein elokuvissa muutenkin, että se olisi ollut tylsää. En saanut millään päähäni, mikä voisi olla perjantai-illalla auki vielä klo 21.00 jälkeen..?

Söimme ja juttelimme, tavallaan yritimme tutusta toisiimme uudestaan. Tiesin, että ujous saattaa ottaa vallan, enkä kehdannutkaan pysyä roolissani koko aikaa. Kun hän kysyi jotain niin itsestäänselvää, käänsin keskustelun muuhun aiheeseen ja minua selvästi nolotti. Kovin montaa kertaa en edes katsonut häntä päin, tai ainakaan sellaisella tavalla kuin yleensä. Puheensävyssäni korostui tietynlainen iva, jolle en voinut mitään. Saatoimme puhua mistä vaan, kun aloitin vihjailun saaden vain molemmat hiljaisiksi.

Hän näyttää niin hyvältä valkoisessa kauluspaidassaan ja tukka laitettuna, uudet vaaleat farkut jalassa. Hän on niin ihanan pitkä, juuri sopiva minulle (itse 175, hän 195). Saatan laittaa korkokengät jalkaan ja silti en tunne itseäni hänen seurassaan isoksi, saati liian pitkäksi. On mukavaa olla hiukan muiden yläpuolella. Katsellessani häntä pöydän toiselta puolelta tunsin niin paljon, välillä taas niin kuin en yhtään mitään. Katselin häntä aivan uudessa valossa. Kuvittelin, jos nämä tosiaan olisivat ensi treffimme, lähtisinkö hänen mukaansa, sopisinko uudet treffit, haluaisinko tutustua? En tiedä vastausta. Eikä minun ehkä tarvitsekaan.

Yhtäkkiä sain päähäni sen mihin olimme menossa. Keilaamaan! Mikään muu paikka ei olisi auki, tai ehkä biljardisali, mutta sekös olisi tylsää... hänen ilmeestään näki heti, että arvaukseni osui oikeaan! Hän tarkensi vielä, että siis hohtokeilaamaan. En ollut koskaan ollut hohtokeilaamassa! Minua jännitti, ja onneksi meille jäi aikaa käydä kotona ennen lähtöä. Olimme ravintolasta valmiit jo noin kahdeksan maissa. Kotona heitin naamaani pari siideriä ja tein itselleni pari Marianne-drinkkiä. Ajattelin vain saavani niillä rennon olon, jotta en hermoili keilaamista turhaan.

Olimme paikassa aavistuksen myöhässä, ja vaihdettuamme kengät ja löydettyämme oman ratamme, oli minun vuoroni aloittaa. Olin keilannut elämässäni tasan kerran aiemmin, muutama vuosi takaperin ammattikoulun valinnaisella liikuntatunnilla. Muistelin sen menneen aika hyvin... saatuani muutaman ensimmäisen keilan kumoon ja meidän jatkaessamme peliä rata alkoi temppuilemaan... vuoromme vaihtuivat liian tiuhaan emmekä ehtineet edes heittää, kun puomi tuli keilojen eteen tukkien tien... hän kävi valittamassa ja saimme uuden radan käyttöömme.

Peli sujui melko hyvin ja meillä oli hauskaa. Ensimmäisen kaatoni jälkeen hyppäsin hänen kaulaansa innosta! Kaatoja tuli molemminpuolin ja peli jatkui melko tasaisesti. Loppujen lopuksi pistetaulukon mukaan sain muutaman pisteen häntä enemmän, joten selviydyin voittajana! Tosin ensimmäinen peli oli mennyt mönkään ratavian vuoksi... miksi senkin piti mennä pieleen?

Olimme raahanneet mukanamme kuohuviinipulloa, jonka hän oli ajatellut, että joisimme Aurajoen rannalla. (Tai en muista mihin hän oli sen suunnitellut). Lähdimme kävelemään kohti rantaa, kävelimme hetken ja istahdimme alas. Jutustelimme kaikenlaista ja joimme kuohuviiniä Viking Linelta pöllimistäni muovimukeista. Keskustelu sisälsi lähinnä menneisyyden tapahtumia, ei mitään kovin erikoista. Ilma alkoi kylmetä, oli aika lähteä kotiin.

Mietimme aluksi kävelevämme kotiin, sillä olisi mennyt vain reilu puoli tuntia kävellen, ja se menisi nopeasti jutustellessa. Kuitenkin automme oli melko lähellä, ja päädyimme ajamaan kotiin. Kotona en muista mitä teimmekään enää... menimme aika pian nukkumaan, sillä kello alkoi olla jo paljon.

Päivä oli kuitenkin mielestäni ollut todella hieno ja erilainen. Pöytävaraus ravintolasta tuntui hienolta, ja hohtokeilaus oli jotain erilaista. Olin kovin kiitollinen koko päivästä ja se oli mielestäni onnistunut. En kuitenkaan pystynyt näyttämään kiitollisuuttani tai osoittamaan sitä hänelle, sillä olin edelleen vihainen ja välillä omissa ajatuksissani. En muistaakseni kuitenkaan kertaakaan puhjennut kyyneliin, sain pidettyä ajatukseni sen verran aisoissa... ja en nyt ollut sentään ihan kylmäkään häntä kohtaan, sanoin kyllä kiitos kaikesta ja hän kysyikin, että millainen päivä oli ollut. Kerroin, että erilainen ja kaikinpuolin ihana. Mutten voinut olla ajattelematta, kuinka ihana se olisikaan ollut, jos olisin saanut viettää sen sen ihmisen kanssa, johon silloin ihastuin... en tiedä palaako se ihminen enää elämääni... Toivon niin paljon, että tämä paha olo ja tuska väistyy tieltäni jonain päivänä. En jaksaisi kärsiä.

"Tiedän että virheen tein,
kun liian lähelle päästin.
Sydämeeni sinut vein
ja pelkät kuoret vain säästin.
Vaikka tämä ei kestäkään,
silti syliisi vielä jään,
olen siinä varastetun hetken...
[ Lyrics from: http://www.lyricsty.com/suvi-tersniska-jos-mikn-ei-riit-lyrics.html ]
Jos mikään ei riitä,
millä saamme tämän jatkumaan?
Jos mikään ei riitä,
sanat tyhjää jäävät kaikumaan...
Tiedämme mikä merkitsee,
kokonaiseksi minut tee.
Helposti kaikki häviää,
jos mikään ei riitä...

Tunne repii sydämen,
mä vaikka tahdoinkin luulla,
että aika korjaa sen...
ja tutut sanat voin kuulla,
jotka minua janoaa,
eivät tarpeeksi vielä saa,
totta kaikki on taas pienen hetken...

Jos mikään ei riitä,
millä saamme tämän jatkumaan?
Jos mikään ei riitä,
sanat tyhjää jäävät kaikumaan...
Tiedämme mikä merkitsee,
kokonaiseksi minut tee.
Helposti kaikki häviää,
jos mikään ei riitä.

Rikkoa tahdon tän sileän pinnan,
ja maksan siitä vaaditun hinnan.
Ole rehellinen tämä yö,
ettei epävarmuus meitä syö..."

-Suvi Teräsniska - Jos mikään ei riitä

 

Tyttö vastasi vihdoin viestiini. Hän todisti poikaystäväni tarinan todeksi, vaikka olinkin sitä epäillyt. Hän ei tosiaan ollut tiennyt seurustelusta mitään. Jälkeenpäin kun seurustelu oli tullut ilmi, hänkin oli ihmetellyt poikaystäväni käytöstä, miksi esimerkiksi kuvakkeessa luki edelleen "Sinkku", vaikka olimme seurustelleet jo kuukausia. Ja viime kesään mennessä olimme tunteneetkin jo puoli vuotta.

Alun ahdistus alkaa pikkuhiljaa väistymään, mielessäni pyörii edelleen epäluottamus häntä kohtaan, mutta eihän luottamus nyt voi muutamassa päivässä kasvaakaan takaisin. Tein ansan hänelle perjantaina, ja nyt on jo keskiviikko. Tuntuu kuin se olisi ollut vasta toissapäivänä... päivät ovat menneet siivillä jännityksen ja pelon vallassa. Sain myös kuulla, että leikkausaikani (nielurisat) peruttiin, ja seuraava aika on vasta kahden viikon päästä. Olen siis tällä hetkellä vielä työtön.

Kaikki kasaantuu yleensä niskaan kertaheitolla. Minun elämässäni asiat eivät voi tulla pikkuhiljaa, vaan ne heitetään kaikki päälle kerralla ja katsotaan, selviänkö niistä. Tosin itse aloitin tämän jutun, jäynän tekemisen, mutta silloin työasiat ja muut olivatkin hyvällä mallilla. Kun yksi osa-alue elämässä romahtaa, perässä tulee sitten aina jokin toinenkin... pitäisihän se tietää jo.

Oikeastaan tekemääni ei voi kutsua jäynäksi, saati pilaksi. Olin toivonut, ettei mesekeskustelu olisi johtanut mihinkään, mutta kuinka hävyttömästi ja pian seksi astuikin esiin täysin ventovieraan kanssa. Tosin itse melko taitavasti johdattelin keskustelua koko ajan, ettei minuakaan nyt ihan syyttömäksi voi laittaa.

Hän sanoo:
 Nii  ei mul kyl ois mitää ongelmii esim sunkaa mennä kahvil jnejnejne  
Tyttö sanoo:
 ai ei vaiii;D
 mis sä niinku oot armeijas ??
Hän sanoo:
 Eips oot kaunis ja hyväkroppanen ja vaikutat tosi mukavalt  
 *****:ssa 
Tyttö sanoo:
 kiitti säki vaikutat aika kivalta kyl  
 ohooooo, sä ooot aika lähellä! ;D;D
Hän sanoo:
 Oon vai  
Tyttö sanoo:
 Mä asun niinko ******:lla siis
Hän sanoo:
 Jaa no ei tä sit iha nii lähel oo   
 Mut kuitenki iha riittävän  
Tyttö sanoo:
 no nii mut jos sää oisit tieks ollu jossai iha jossai vaik *****:ssä tai niinku jossai *****:ssa tai jotaa
 ko mä mietin et ku mä saan kyl autoo lainaa et mitä jos tulisin iha vaa juttelee sun kaa tai moikkaa sua
Hän sanoo:
 Nii  oon asunu enne porukoide luon *****:ssa. 
Tyttö sanoo:
 aaa joo joo  
 onks sul jotaa iltavapai tai et voisit tulla sinne kahvil?;D
Hän sanoo:
 Niino mikäs siinä  
 Onha mul joka ilta melkee  
 Huome ei kyl pääse sotkuu  
Tyttö sanoo:
 aijaa kunnei? ;D
Hän sanoo:
 Se on lauantaisi kii
Tyttö sanoo:
 mitä mielt sää oot jos mee vaa tällee tutustuttas ko sää vaikutat kyl oikeesti tosi kivalt ja oot kyl tosi söpö ja sillee
Hän sanoo:
 Mikäs siin jos löydetää aikaa sille  
 Näytän tääl kassul sit iha perseelt kuvei voi laittaa hiuksii mitenkää en oi käyny vähää aikas parturis ja lisäks mul on vitun rumat inttilasit
 Mul on lasit mut käytän niit vaa ku tarvis
Tyttö sanoo:
 hahaah noo ehkei see haittaaa
 mä usko et sää oot kyl tosi söpö silti  
Hän sanoo:
 Aion mennä laaserleikkauksee kyl inti jälkee
Tyttö sanoo:
 okee
 mut mitä mielt sää oot et jos me sit vaik nähäänki enempi tai jotaa et sun tyttöystävä niinku et onks se sit sillee iha ok et sää oot valmis niinku näkee
Hän sanoo:
 Et sillee
Tyttö sanoo:
 saiks ton mun vikan viesti?
Hän sanoo:
 Ai et iha kaveerattais vaa? ;D
 En tiiä?
Tyttä sanoo:
 jaa no mitä sää sit haluuut? ;D;D
 nii et tuntuuks see sust pahalt tai et onks se iha okkk?
Hän sanoo:
 En minä tiiä? ; ) mitä sä haluut  
Tyttö sanoo:
 no jos ny nähää vaa eka ni katotaa sit ; )
Hän sanoo:
 Iha ok voin olla vaa sit vähä ujo aluks  
 Intti on kyl vähä kankee mesta nähä ekaa kertaa  
Tyttö sanoo:
 no eeei se kai haittaa;D sul o tietty sellane komee inttipuku siel ja kaikkee ni oot varmaa komee
Hän sanoo:
 Mul on vappu viikonloppun 4 pv loma  ; )
Tyttö sanoo:
ai lomaa, mitäs mee keksittäs?;D
 mut nii mitä mielt sää oot niinku et sun tyttöystävä kannalt vai onks se iha ok et me tutustuttas ja sillee
 ooksää muute koskaa pettäny ... ?
Hän sanoo:
 No on mut ei sil tarvi sanoo
 Ja juuu olen...
Tyttö sanoo:
 aai ooksä tätä nykyst pettäny vai joku vanha juttu ? :
Hän sanoo:
 Jep

Tähän keskustelu päättyikin, eikä hän palannut enää meseen. Tuntuu pahalta lukea sitä, sillä en ole keskustelun tai sen tallentamisen jälkeen sitä lukenut. Mutta eikö tästä voisi kuka tahansa olla vihainen...? Hirveät vakuuttelut tämän jälkeen, ettei olisi koskaan tuota tyttöä tavannut. Selvästi mietti jo valmiiksi ja pohti, että "mitä jos"... "miltäköhän näytän"... "onpa huono paikka nähdä ensimmäistä kertaa".. en ole tekstiä muokannut, pari kohtaa ehkä jostain välistä ottanut pois. Koko teksti ei ole tuossa, sillä alkua en saanut siitä ylös kun mese ei tallentanutkaan sitä automaattisesti.

Minulta hän ei voisi koskaan löytää tällaista tekstiä mistään. Sillä en tekisi tällaista hänen selkänsä takana. Ja tämä ei varmasti ole ainoa kerta, kun on tuollaista puhunut, TÄYSIN VENTOVIERAALLE. Onneksi tällä kertaa kuvitteelliselle henkilölle. Tosin tämä tapahtui viime viikon perjantaina. Eli siis näihin päiviin asti hänen on pitänyt hakea huomiota jostain aivan muualta, välittämättä yhtään meistä ja mitä meillä on.

Onneksi kuitenkin tyttö vastasi viesteihini, ja sainkin fiksun vastauksen häneltä tapahtumiin. Vaikkei se tapahtumia pois pyyhikään... Tästä siis eteenpäin. Minun pitää alkaa keskittymään nyt työasioihin ja miettimään, mistä saan rahaa maksaa ensikuun vuokran + autolainan + muut laskut. Ehkä ensin kuitenkin ennen koulua voisin käydä kuntosalilla unohtamassa hetkeksi kaikki tapahtumat...

Sen verran voin vielä sanoa, että luonteeseeni kuuluen en varmasti tule unohtamaan tätä noin vain ja tulen siitä muistuttamaan vielä jatkossa pitkän aikaa. Olen näihin päiviin asti muistuttanut myös viime kesäisistä seksiviesteistä, enkä ole niitäkään unohtanut. Sekin oli jo todella törkeää. Huono puoli on se, että saatan missä tahansa puhjeta yhtäkkiä kyyneliin, kuten muistaakseni toissa päivänä sotkussa: juttelimme niitä näitä kun yhtäkkiä pysähdyin paikoilleni ja kyyneleet alkoivat virtaamaan ja kädet tärisemään... olen sen verran herkkä, että saatan itkeä vielä monet kerrat asiaa tästä eteenpäin. Ehkä aika paikkaa haavat.

Suomalaisista suurin osa on pettänyt. Olen aina miettinyt, miten sellaisesta voi päästä yli ja miksi sellaista edes tehdään. Olin niin onnellinen, ettei minun poikaystäväni tekisi sellaista, niin varmasti ajattelee aivan jokainen. Totta puhuen takaraivossani oli pelko siitä koko ajan, ja ajatukset tulivat painajaisiinikin. Olen usein nähnyt unissani hänen pettävän minua.

Tänään ajattelin aamuisen lääkärikäynnin jälkeen rauhoittua ja olla hetken aikaa rauhassa. Ajattelin pistää puhelimen kiinni, poistin facebook-tilini toistaiseksi ja ajattelin olevani hetken ihan yksin. Tosin silti iltalukioon minun oli pakko ottaa puhelin mukaan...jätin sen kuitenkin autoon. Tunnit menivät aivan sumussa, vaikka yritin keskittyä asiaan. Kirjaa lukiessa sain päähäni vain vastenmielisiä mielikuvia ja rivit hyppivät silmissäni ohi. Luin kolme sivua kirjaa tajuamatta mitään, ja lukiessani ajatukseni pyörivät aivan muualla...

Olin ajatellut suoraan koulun jälkeen lähteväni kuntosalille, tai jumppaan, mihin vaan, että saisin ajatukset pois kaikesta. Kuitenkin melkein juoksin autolle viimeisen tunnin jälkeen tarkistamaan puhelimeni, ja minua odotti kuin odottikin muutama viesti. "Missä olet?" "Kulta mene kotiin." "Olisi todella tärkeää jos vastaisit." Mietin, mistä mahtaa olla kyse. Olisiko toiselta taholta tullut jokin uusi päätös? Sydän hakkasi enkä tiennyt mitä ajatella. Ajoin kuitenkin suoraan kotiin, matkalla sain viestin, jossa kehotettiin kertomaan kun saan auton parkkiin.

Astuessani sisään asunnossa paloi jokaikinen kynttilä, jonka hän oli löytänyt. Soittimesta soi Celine Dionin My heart will go on ja hän istui sohvalla odottamassa minua. Ajatukseni olivat sekavat. Istuin hänen viereensä ja hän puhkesi kyyneliin. Hetken aikaa vain ihmettelin ja katselin kynttilöitä. Painoin pääni syliini hieroin ohimoitani... mitä minä nyt teen... hetken päästä katsoin häntä silmiin ja halasin häntä.

Minulla ei ollut hänelle mitään asiaa, olin ollut koko päivän niin vihainen ja tuskastunut, että kaikki tämä hänen vaivannäkönsä ei aluksi tuntunut miltään... olin päättänyt hetkeksi eristäytyä ulkomaailmasta, vaikka jo muutaman tunnin ero puhelimesta tuntui ahdistavalta... vaikka käskisin häntä olla ottamatta yhteyttä, salaa silti aina odotan viestiä...

Pöydällä oli maljakossa 21 ruusua. Hänen toinen ruusukimppunsa minulle. Ensimmäinen kimppu on kuivattuna kirjahyllyn päällä edelleen, sillä onnistuin tappamaan ne, ennen kuin ehtivät edes aueta kunnolla... Harmi, että toinen kimppu tuli tällaisesta syystä. Kaunis se oli silti, ja niin kauniin punainen...

Keskustelumme on pyyhkiytynyt mielestä pois. Hän ehti olla kotona vain noin 1.5 tuntia, mutta kertoi vaivannäön olleen kaiken arvoista. Olihan se, tottakai olin otettu kaikesta, vaikka tiesin, ettei tämäkään pyyhi pois hänen tekojaan. Mutta jos laittaisin itseni hänen asemaan, en varmaan itsekään osaisi tehdä mitään muuta kuin anoa ja rukoilla, näyttää tunteeni yhä uudelleen ja uudelleen ja toivoa anteeksiantoa.

Soittimesta tuli kauniita kappaleita, vetäydyin hieman kauemmaksi nojaten tyynyyn. Hän käski minun pysyä lähellään, mutta olin hieman varautunut edelleen ja istuin sohvalla silmät kiinni kuunnellen musiikkia... saimme kuitenkin jotain juteltua ja mieleni oli selkeästi parempi. Sitten lähdin viemään häntä kiireellä pois, sillä aika oli mennyt kuin siivillä ja olimme jo myöhässä. Automatkalla hän otti kädestäni kiinni kun ajoin melkein 100km/h, jotta hän ehtisi takaisin iltalaskentaan...

Lähdettyäni takaisin palasin suoraan kotiin. Kotona tuoksui tuoksukynttilät. Ruusut olivat edelleen pöydällä. Hän oli siivoillut kotona ja pitkästä aikaa siellä näytti kauniilta, ei enää niin synkältä ja ahdistavalta. Tuoksu toi mieleeni hyviä ajatuksia, ja ajattelin, että ehkä tästä vielä selvitään.

Tällaista saa varmasti kokea moni muukin, ja pahemmillakin tavoilla kuin minä. Mietinkin sanontaa "Kerran pettäjä, aina pettäjä". Hänen kynnyksenä näihin tekoihin on varmasti matalampi, koska on tehnyt niitä jo ennenkin. Tavallaan pelkään tulevaisuutta, mutta yritän ajatella sinne enemmän kauniita asioita, kuin pahoja... hänen lupauksensa ottaa opikseen voi kestää ehkä kuukauden, ehkä vuoden, tai viisi. Kukaan ei tiedä sitä millaisia olemme vanhetessamme ja millaisia riitoja tulevaisuus tuo tullessaan. Toivottavasti mukaan mahtuu myös niin paljon onnellisia hetkiä, että ne saisivat haudattua huonot alleen... ainakin osittain.

Kysymys "Voiko ihminen muuttua?" on vaikea. Jokainen muuttuu joskus, ja varsinkin näin nuorena uskon, että muutos ihmisessä on vielä mahdollinen. Omaa minää vielä haetaan ja aikuistumiseen on matkaa. Voi olla, että kaunistelen asioita turhaan, ja olen tässä samassa jamassa vuoden päästä. Ainakin silloin tiedämme molemmat, että yhteinen tiemme päättyy ja saamme hakea tahoillamme uuden tien, jossain erillään toisistamme. Tällä hetkellä jaksan uskoa ja toivoa, että kaikki kääntyisi hyväksi. Uskon myös kohtaloon ja siihen, että jokaiselle on täällä maan päällä se yksi ja ainoa oikea, hairahduksilta ei ole välttynyt moni muukaan...